tiistai 15. toukokuuta 2018

Koti-ikävä

Voisinpa nyt olla kotona. Haluisin syödä lohikeittoa ja ruisleipää. Haluisin rutistaa mun pikkusiskoja. Haluisin jutella äitin kanssa kasvotusten, enkä vaan ruudun läpi. Haluisin mennä Eemelin kanssa iltalenkille. Ja pääsisinpä saunomaan. Haluisin myös soittaa meiän omalla pianolla. Ja voisinpa ajaa autolla Suomen maanteitä yksin auringon laskiessa sinkkarit täysillä, mukana laulaessa. (Puhun tälläki hetkellä videopuhelua äitin ja tyttöjen kanssa ja kyynelet vierii poskia pitkin, ku tytöt puhuu murteella ja ne syö siellä ihan meiän perheen näköstä kolmioleipää.) Voisin ajaa niitä Suomen maanteitä pitkin järvimaisemissa mökille. Olla siellä vähän aikaa ja ajaa sitten Porvooseen. Mennä sinne mummolaan ja käydä kävelemässä Vanhan Porvoon katuja. Haluisin nähä mun ystäviä. Mennä niitten kanssa laulamaan ja illaksi vaikka notskille Emäsaloon. Sitten ajaisin takas kotiin. Olisin vaan. Yhdessä mun perheen kanssa. Haluisin koko perheellä syyä iltapalaks meiän perheen näköstä kolmioleipää. Sit voitas saunanraikkaina vielä koko perheellä pötköttää äitin ja iskän sängyssä.

Mulla on täällä Krakovassa enää yks ja puoli kuukautta jälellä. Tällä hetkellä on kova koti-ikävä, mutta kohta ne kyynelet vierii, koska kaikki rakkaat ystävät täällä hajaantuu ympäri Eurooppaa omiin kotimaihinsa. Oon vaan niin kiitollinen siitä, että mulla on mahdollista saada tuntea näitä tunteita. Tuntea ikävää, kun mulla on niin paljon rakkaita ihmisiä siellä koti-Suomessa. Tuntea haikeutta, kun jotain niin hienoa, elämän mullistava kokemus täällä Puolassa, lähestyy loppuaan. Tuntea onnea tutuista ja turvallisista asioista sekä uudesta ja erilaisesta, mitä oon saanut täällä kokea. Näitten kuukausien aikana mun elämä on rikastunut monilla muistoilla ja uusilla ystävillä. Ja edelleen mulla on silti ne yks ja puoli kuukautta aikaa kerätä lisää muistoja. Tää kesä on täynnä rakkautta.

~Venla



lauantai 24. helmikuuta 2018

Hengissä ollaan

Aikaa on vierähtäny ja blogi on pysyny hiljasena. Lähinnä oman aikaansaamattomuuteni takia ja siks, että en oo vaan muistanu. Viimeks kirjotin kuulumisia marraskuun alussa. Sen jälkeen on kyllä ehtinyt elämä jonkun verran muuttua täällä. On ollu sekä hyviä, että huonoja hetkiä.

Mun joulukuu oli ihana. Käytiin mun kämppiksen kanssa Zakopanessa. Se oli ihana reissu. Pidettiin pikkujoulut meidän kämpällä ja saatiin järkättyä pöytä, jonka ääreen mahtu 15 henkilöö. Se oli ihana ilta. Lähin yhtäkkiä yllärinä jouluks Suomeen. Sekin oli ihana reissu. Ja joulun jälkeen  mun ystävä vieraili täällä Krakovassa mun luona. Sen jälkeen vaihtu vuosi.

Tammikuun alussa, ku mun huonekaveri tuli takas Puolaan, sain tietää, että hän ei jääkkään enää tänne. Hän lähti heti muutaman päivän päästä takasin kotimaahansa ja jätti tän projektin. Olin niinä aikoina tosi hämmentynyt, koska hän ei ollut puhunut mulle yhtään mitään. Ja olin tietenkin surullinen siitä, että hän joutui lähtemään. Mutta ymmärrän, että hänen täytyi tehdä, mikä oli hänelle parasta.

Tammikuussa oli myös mun mid-term-meeting Torunissa. Tykkäsin siitä tosi paljon. Torun oli tosi kaunis kaupunki ja meidän porukalla oli tosi hyvä yhteishenki alusta saakka. Aktiviteetit sillä viikolla oli tosi antoisia ja nautin mun viikosta siellä, koska sain siitä niin paljon irti.

Tammikuun lopussa sain uuden huonekaverin. Alussa olin vähän huonolla fiiliksellä siitä. Olin jo tottunut siihen, että mulla on oma huone ja olin jotenkin väsynyt tutustumaan taas uuteen ihmiseen. Huono fiilis meni kuitenkin äkkiä ohi. Uusi huonekaveri on  aivan ihan tyyppi ja me tullaan tosi hyvin toimeen.

Helmikuun alussa tehtiin laskettelureissu semmosella 10 henkilön porukalla. Rinne ei ollut mikään paras mahdollinen, mutta reissu oli silti kaikin puolin mukava. Ekana päivänä keli oli tosi hyvä, mutta seuraavana päivänä oli semmonen lumipyry, että ei silmät pysyny auki. Mutta lopuksi takas Krakovaan suuntas väsynyt, mutta onnellinen porukka laskettelijoita.

Ja sitten taas ei niin kivoja uutisia. Myös seuraava kämppis kerto, että hän haluaa jättää tän projektin. Mulle tuli sit iso koti-ikävä. Sen lisäks, että oli ikävä kaikkia Suomesta, niin tuli vaan lisää ihmisiä, joita olla ikävä. Oon kuitenkin kiitollinen siitä, että sain molemmista kämppiksistä hyvän ystävän ja me varmasti nähdään vielä. Ja mun perhe tulee käymään täällä viikon päästä niin se varmasti helpottaa koti-ikävään.

Nyt haluun vaan ottaa kaiken irti täällä olosta. On ollu ihan huikeeta tutustua enemmän kaikkiin tyyppeihin täällä ja meillä on niin hyvä yhteishenki koko vapaaehtoisporukalla sekä kaikilla meidän järjestössä. Haluun myös matkustella ja suunnitella uusia reissuja. Ja haluun myös muistaa olla aktiivinen täällä blogissa.

Hyvää kevään odotusta kaikille!

~Venla