torstai 9. kesäkuuta 2016

Repovesi

Meidän (ehkä hiukan kunnianhimonen) suunnitelma oli pyöräillä Repovedelle päivässä, vaeltaa siellä Kaakkurin kierros kolmessa päivässä ja pyöräillä viidentenä päivänä takasin. Asiaanhan kuuluu, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Reissu saatiin kuitenkin tehtyä ja nyt kerron teille siitä.

Sunnuntai-aamuna matka alko hymyssä suin. Ei voinu uskoa, että me vihdoin oltiin pyöräilemässä ja toteuttamassa sitä retkeä. Alussa sääkin suosi meitä, mutta sitten alko vastatuuli.

Pysähyttiin Pukaron Paronilla ja siinä nurkalla keitettiin hernekeitto retkikeittimellä ruuaksi. Matka jatku ja tuuli ei hellittäny. Jossain vaiheessa se oli niin kova, että ei yksinkertasesti päästy eteenpäin ja jouduttiin taluttamaan vähän matkaa. Tarkotus oli pitää toinen paussi Korian ABC:llä, mutta yhtäkkiä iski epäilys, että ollaanko ajettu ohi ja alettiin tarkistamaan sitä. Eihän me oltu, mutta ohjeet ajo meidät ihan väärän paikkaan ja meille tuli noin 10 km lisämatkaa hukkakierroksesta.

ABC:lle päästyä ei tiedetty mitä reittiä jatkaa ja fiksuina käytettiin apuna Google Mapsin pyöräilyohjeita. Ne ohjasi meidät mahdollisimman pieniä reittejä. Ajettiin ihan keskellä ei mitään ruohottuneilla pikkuteillä, joitten varrella oli jossain vaiheessa vaan autiotaloja. Ilta ja väsymys alko painaa päälle. Viimeset kilometrit oli pelkkää tuskaa ja itku kurkussa oli sisulla päästävä perille. Mielessä pyöri vaan, että miks me lähettiin ja oispa nyt kotona. Perille kuitenkin päästiin ja heti vaan nukkumaan.

Seuraavan päivän vaellus sujui hyvin. Ensin Katjavuoren kautta Kuutinkanavalle, missä pidettiin ruokatauko. 


Toinen yöpaikka oli Olhavalla, jonne ehdittiin hyvissä ajoin. Pystytettiin teltta ja touhuiltiin siinä muutama tunti. Ilta oli kaunis. Nautittiin luonnosta ja sen äänistä joutsenperheen ja kaakkurien liikkuessa Olhavanlammella. Syötiin hyvin ja käytiin nukkumaan. 


Aamu eteni hitaasti, kuten edellinekin ja lähettiin jatkamaan vasta reilusti puolen päivän jälkeen. Kiivettiin Olhavanvuorelle ja maisemat oli huikeet. Ruokatauko pidettiin Sukeltajaniemessä ja aiottiin siellä myös uimaan, mutta pohja oli sen verran huono, joten yritettiin vaan peseytyä vähäsen. 


Siitä jatkettiin Saarijärveltä hakemaan vettä ja kolmanteen yöpaikkaan Kirnukankaalle. Perillä oltiin aika väsyneitä, joten laitettiin äkkiä teltta pystyyn ja mentiin aika ajoissa nukkumaan.




Aamulla herättiinkin aikasin ja mikä sen ihanampaa kun ukkosen jyrinään. Purettiin teltta äkkiä ennen kun alko satamaan ja syötiin aamupala laavussa. Sit alko päivän vaellus vesisateessa. Koska matkan varrella Kirnukankaalta Lapinsalmelle ei ollu laavuja, päätettiin vaeltaa suoraan perille, kun ei viititty ruveta sateessa ruokaa laittamaan. Sitten suunnitelmat muuttukin, koska oltiin siellä niin ajoissa. Päätettiin, että syötyämme jatkettaisiinkin jo pyörillä kotiin päin. Ajettiin sitten taas Korian ABC:lle, mistä saatiin autokyyti loppumatkalle. Illalla vaari tuli hakemaan Koskenkylästä ja oli aika sanoo heipat Riikalle puoleksitoista kuukaudeksi. Oli ihana päästä saunomaan ja pesemään metsä pois itestä ja nukkumaan kunnolla omaan sänkyyn. 

Meiän retki oli tosiaankin ikimuistonen ja kokemisen arvonen, mutta samalla tosi rankka. Ollaanhan vasta ihan alottelijoita ja kokemattomia tämmösessä. Tästä reissusta kuitenkin opittiin paljon ja ens kerralla varmasti osataan jo paremmin. Kunnialla kuitenkin selvittiin siitä ja oon tosi ylpee meistä! Kiitos Riikka!


2 kommenttia:

  1. Kiitokset vielä kokemisen arvosesta reissusta ja kaverina olemisesta!

    VastaaPoista
  2. Hei Venla, kyllä tällä yhden Retkeilykurssin rästin korvaa. Ja vähän enemmänkin. Kiitos linkistä ja hauskaa Kanadaa.

    VastaaPoista