Hengissä ollaan

Aikaa on vierähtäny ja blogi on pysyny hiljasena. Lähinnä oman aikaansaamattomuuteni takia ja siks, että en oo vaan muistanu. Viimeks kirjotin kuulumisia marraskuun alussa. Sen jälkeen on kyllä ehtinyt elämä jonkun verran muuttua täällä. On ollu sekä hyviä, että huonoja hetkiä.

Mun joulukuu oli ihana. Käytiin mun kämppiksen kanssa Zakopanessa. Se oli ihana reissu. Pidettiin pikkujoulut meidän kämpällä ja saatiin järkättyä pöytä, jonka ääreen mahtu 15 henkilöö. Se oli ihana ilta. Lähin yhtäkkiä yllärinä jouluks Suomeen. Sekin oli ihana reissu. Ja joulun jälkeen  mun ystävä vieraili täällä Krakovassa mun luona. Sen jälkeen vaihtu vuosi.

Tammikuun alussa, ku mun huonekaveri tuli takas Puolaan, sain tietää, että hän ei jääkkään enää tänne. Hän lähti heti muutaman päivän päästä takasin kotimaahansa ja jätti tän projektin. Olin niinä aikoina tosi hämmentynyt, koska hän ei ollut puhunut mulle yhtään mitään. Ja olin tietenkin surullinen siitä, että hän joutui lähtemään. Mutta ymmärrän, että hänen täytyi tehdä, mikä oli hänelle parasta.

Tammikuussa oli myös mun mid-term-meeting Torunissa. Tykkäsin siitä tosi paljon. Torun oli tosi kaunis kaupunki ja meidän porukalla oli tosi hyvä yhteishenki alusta saakka. Aktiviteetit sillä viikolla oli tosi antoisia ja nautin mun viikosta siellä, koska sain siitä niin paljon irti.

Tammikuun lopussa sain uuden huonekaverin. Alussa olin vähän huonolla fiiliksellä siitä. Olin jo tottunut siihen, että mulla on oma huone ja olin jotenkin väsynyt tutustumaan taas uuteen ihmiseen. Huono fiilis meni kuitenkin äkkiä ohi. Uusi huonekaveri on  aivan ihan tyyppi ja me tullaan tosi hyvin toimeen.

Helmikuun alussa tehtiin laskettelureissu semmosella 10 henkilön porukalla. Rinne ei ollut mikään paras mahdollinen, mutta reissu oli silti kaikin puolin mukava. Ekana päivänä keli oli tosi hyvä, mutta seuraavana päivänä oli semmonen lumipyry, että ei silmät pysyny auki. Mutta lopuksi takas Krakovaan suuntas väsynyt, mutta onnellinen porukka laskettelijoita.

Ja sitten taas ei niin kivoja uutisia. Myös seuraava kämppis kerto, että hän haluaa jättää tän projektin. Mulle tuli sit iso koti-ikävä. Sen lisäks, että oli ikävä kaikkia Suomesta, niin tuli vaan lisää ihmisiä, joita olla ikävä. Oon kuitenkin kiitollinen siitä, että sain molemmista kämppiksistä hyvän ystävän ja me varmasti nähdään vielä. Ja mun perhe tulee käymään täällä viikon päästä niin se varmasti helpottaa koti-ikävään.

Nyt haluun vaan ottaa kaiken irti täällä olosta. On ollu ihan huikeeta tutustua enemmän kaikkiin tyyppeihin täällä ja meillä on niin hyvä yhteishenki koko vapaaehtoisporukalla sekä kaikilla meidän järjestössä. Haluun myös matkustella ja suunnitella uusia reissuja. Ja haluun myös muistaa olla aktiivinen täällä blogissa.

Hyvää kevään odotusta kaikille!

~Venla

Kuulumisia

No niin. Vihdoin sain raahattua itteni tietokoneen ääreen. Niin se vaan lokakuu jo vierähti täällä Krakovassa. Tuntuu kyllä jo ihan tosi kaukaselta ne ekat fiilikset täällä. Nyt Krakova tuntuu jo kodilta, missä vietän vielä 8 kuukautta. Tietenki tähän elämään on vielä tottumista ja uusia juttuja tulee varmasti vastaan vielä kesäkuun loppuunki asti, mutta sen verran tähän on jo tottunu, että täällä tuntuu hyvältä ja kotoisalta olla ja elellä. 

Tältä näyttää maisema mun huoneen ikkunasta.

Kerran käytiin kävelyllä juutalaisessa kaupungin osassa.

Kerran käytiin kävelyllä jossain vaan.

Kerran oli kaunis, aurinkoinen ja lämmin päivä.

Kerran eksyttiin kattoterassille, mistä on paras panoraamanäkymä Krakovassa.

Kerran meillä alko puolan tunnit ja luokan ikkunassa ilta hämärtyi kauniisti.

Kerran oli viikko, jolloin sää oli ihan uskomaton. 

Kerran lähettiin retkelle kämppiksen kanssa.

Kerran alkoi työt ja lapset oli päiväunilla.

Kerran oli pyhäinpäivä ja käytiin hautausmaalla.

Kerran oli kaunis ilta ja käytiin näköalakukkulalla.

Kerran lähin itekseni seikkailemaan ja löysin järven.

Siinä vähän kuulumisia kuvien muodossa. Nyt hyvillä fiiliksillä alkaa arki rullaamaan, kun vihdoin sain työtkin  alotettua. Ens kerralla voin sitten kirjotella, millasta siellä töissä on ollu. Hyvää joulun odotusta kaikille! (Kyllä, joululaulukausi ja joulun odotus on alkanu jo kauan sitten!)

~Venla

The first week

Eka viikko alkaa olla ohi täällä Krakovassa. Tää viikko on ollu ihan täynnä kaikkea. Me ollaan tutustuttu jo vähän tähän kaupunkiin ja tietysti toisiimme. Kaikki muut vapaaehtoset ja meiän järjestön henkilökunta on niin hyviä tyyppejä. Oon viihtyny täällä tosi hyvin.

Nyt ku on jo viikon puhunu enkkua, siihen alkaa jo tottua. Aluks se oli tosi väsyttävää, ku sen lisäks joka puolelta tuli koko ajan uutta tietoo kaikesta. Illalla oli ihan poikki, ku meni aina myöhään. Meillä on ollu useita eri tapaamisia eri ihmisten kanssa, mutta on ollu kyllä ihan huippua tutustua vähän kaikkiin.

Meillä on myös tosi kiva kämppä. Asun siellä kolmen muun tytön kanssa. (Ne on Turkista, Ranskasta ja Saksasta.) Mulla on tosi ihana huonekaveri ja me kaikki tullaan hyvin toimeen toistemme kanssa. Ollaan kaikki tosi erilaisia, mutta sehän on vaan hyvä asia.

Mulla on ollu niin hauskaa mun suomalaisten karkkien kanssa. Yllätyin, ku jotku jopa tykkäs salmiakista ja monet sano, että ei se niin paha oo. Monet kyllä tietysti myös vihas sitä. Uus kokemus monille semmonen maku. Monien ilmeet oli kyllä ihan näkemisen arvosia.

Mitä mä sit teen ees täällä? Meen töihin päiväkotiin. En tiiä vielä millon me päästään alottamaan työt, ku tässä on vielä kaiken näköstä ennen, ku me saahaan alottaa. Silleen se on kyllä kiva, ku on aikaa tutustua tähän kaupunkiin ja tottua kaikkeen uuteen ja erilaiseen.

Ootan innolla kaikkea tulevaa! Laitan sit seuraavan kerran myös kuvia, ku en oo niitä vielä muistanu kovin paljoo ottaa.

~Venla

On my way

Ootan tällä hetkellä Kööpenhaminassa mun jatkolentoa Krakovaan. Tää viikko on ollu aika rankka ja stressaava. Lähteminen on vaikeeta, ku joutuu hyvästelemään kaikki rakkaat pitkäks aikaa. Ehti mulla avaimet ja passiki olla hukassa. Mutta nyt on lähtöitkut itketty, kaikki pakattu ja matka alkanu. En voi edelleenkään uskoo, että nyt oon oikeesti menossa. Tänään mä oon jo Puolassa. Pitäkää huolta itestänne! Mäki pidän :)

~Venla

Krakovaan

Lähtö lähestyy. Oon ehkä just ja just itekki vasta sisäistäny, että oon ihan oikeesti lähössä. Oon siis lähössä 1. lokakuuta Puolaan, Krakovaan vapaaehtoseks päiväkotiin. Ihan uskomatonta, että siihen on enää 25 päivää jälellä.

Lähdön lähestyessä mielessä pyörii paljon ajatuksia. Vähän ehkä pelottaa, että miten tuun selviimään, kun ei yhtään tiiä, millasta se tulee olemaan. Vaan minä itse suuressa, tuntemattomassa maailmassa. Miten sopeudun uuteen kulttuuriin? Miten pärjään kielen kanssa, jota en osaa sanaakaan? Millasta on elää täysin uudessa ja erilaisessa ympäristössä? Millasta on työskennellä lasten kanssa toisessa maassa? Millasta on tutustua moniin uusiin ihmisiin eri maista? Miten pärjään ilman omia läheisiä? Tiiän, että se ei tuu olemaan helppoa ja välillä on varmasti vaikeeta, mutta mihinkään noista kysymyksistä en vastausta saa, kuin lähtemällä. Mua vähän alkaa jo jännittää.

Vaikka tää uus seikkailu vähän pelottaakin, niin päällimäisenä fiiliksenä on kuitenkin innostus ja halu nähdä ja kokea. Vapaaehtoseks lähteminen on ihan huikee tilaisuus päästä kokemaan jotain uutta. Uuteen kulttuuriin sopeutuminen tulee varmasti opettamaan paljon elämästä ja musta itestäni. On tosi mielenkiintosta nähdä, miten opin uutta kieltä ja otan kaiken vastaan. En malta oottaa, että pääsen tapaamaan kaikki muut vapaaehtoiset ja meidän avustajat ja projektin vetäjät. Odotan myös innolla mun töitä lasten kanssa.

Siinä on vähän ajatuksia, miltä musta tuntuu lähteä Krakovaan. Voin joskus kirjottaa siitä, miten päädyin lähtemään Puolaan ja miten se onnistui, jos siitä kiinnostaa lukea. Yritän myös pysyä aktiivisena täällä blogissa, kun nyt varmasti tulee aihetta kirjottaa.

-Venla

Maailma-olo

Se on semmonen olo, kun tuntuu älyttömän onnelliselta. Sydän vaan pakahtuu. Rakastaa elämää. Jännittää. Haluais kuuluttaa siitä koko maailmalle. On vähän levoton ja naurattaa. Vois vaan lentää. Hymyilyttää koko ajan. Tuntuu, että voi tehdä mitä vaan. Haluaa nähdä koko maailman. Maailma on kaunis.

Kaikista paikoista lempparein

Mökki. Täynnä muistoja. Menneitä ja tulevia. Tiet mökille on tullut tutuksi vuosien varrella ja edelleen mökkiä kohti ajaessa tulee sama ihana odottava tunne, kuin lapsenakin. Vieläkin melkein aina on pakko hihkaista "Kohta me ollaan peerillä, kohta me ollaan peerillä!", kun korkea männikkö häämöttää tiellä, mistä mökille käännytään.

Vihdoin käännytään viimeiselle kuoppaiselle mökkitielle ja punaiset seinät pilkottaa jo puiden välistä. Ensimmäiseksi juostaan tervehtimään mummoa ja vaaria ja sen jälkeen kipitetään kiviportaat alas kokeilemaan onko vesi lämmintä. Mieleen tulee kaikki rakkaat muistot mökiltä, kun pihan joka ikisestä nurkasta muistaa jonkun mukavan jutun. Lapsena aina kiisteltiin, kuka sai aitasta parhaan pedin, kaivettiin kilpaa savea hiekkalaatikolta ja kiivettiin niin korkealle pihakoivuun, kuin uskalsi.

Vesi houkuttelee, mutta vielä ei tee mieli uimaan. Lähdetään sen sijaan soutelemaan. Aurinko paistaa ja heijastuu veden pinnasta. On lämmin. Alkaa olla nälkä. Aletaan yhdessä tehdä ruokaa. Joku ottaa valkoisen emalivadin ja lähtee rantaan pesemään perunoita. Toinen tekee salaattia  ja kolmas laittaa grillin tulille. Ruoka on hyvää ja kaikki saa mahat täyteen.

Sitten pelataan vähän aikaa jänkkistä ja microsoftia, kunnes on aika laittaa sauna lämpenemään. Päivän kohokohta on, kun saadaan uida ja saunoa monta tuntia iltaan saakka. Saunan jälkeen on hyvä olo ja illalla paistetaan vielä lättyjä ja sytyteään nuotio, jossa voi paistaa vaahtokarkkeja. Nuotion äärellä nautitaan elämästä ja yhdessä olosta rakkaiden ihmisten kanssa.

Jossain vaiheessa kävelen itsekseni lauleskellen laiturille. Jään siihen ja ihmettelen, miten kaunis onkaan tämä maailma. Hymyilen elämälle. Olen onnellinen. Mielen täyttää kiitollisuus siitä, miten hyvä tässä on olla. Rakastan tätä paikkaa. Täällä on helppo ihan vaan olla.

Väsymys alkaa painaa ja hipsin vesihiidelle pesemään hampaita. Aitassa peiton alla mietin vielä, että huomenna käydään ostamassa jäätelöt kyläkaupasta, käydään veneretkellä mustikkasaaressa ja vedetään wakeboardia. Sitten nukahdan hyvällä mielellä.